| |||||
|
Päiväkirja
Uutisia, kirjoitelmia, kuumimmat juorut, tapahtumia, tuloksia - kaikkea taivaan ja maan väliltä liittyen Pocket Rocketsiin.
Maanantai, 4. toukokuuta 2009 klo 14:50 Talli on ollut pienellä tauolla mutta asukkeja olen ilmoitellut silloin tällöin kilpailuihin. Uusin eilen vähän tallin ilmettä vaikka periaatteessa sama vanha ulkoasu pysyy sivustolla kuitenkin.
Toissa iltana sain päähän pinttymän että haluan alkaa taas kasvattaa puoliverisiä. Ovathan ne tosin kiinnostaneet minua jo vähän aikaa mutta eilen sitten tein ratkaisun että alan niitä kasvattamaan. Sitten kun tietäisi vielä minkä sorttisia. Tuloksena siis uusi FWB-kasvattaja Shavo Pocket Rocketsista :) Noh, nyt täytyy lähteä koeratsastamaan hevosia. Sunspot v.d. Wiedergenillä ehdin aamulla käydä ajamassa maastossa, Shade Away oli perähevosena. Onneksi on kaksi työntekijää ja kaksi harjoittelijaa - muuten ei tästäkään päivästä olisi tullut mitään. Tiiakin ilmoitteli että on tulossa illalla koulun jälkeen ratsatamaan Sunny Childia..
|